Kuntavaalit 2025 Kaarina


Kuntavaalit ovat tapahtuma, jossa alueen asukkaat äänestävät kunnallispoliitikoiksi ehdolla olevia henkilöitä ja puolueita. Kuntavaaleissa valitaan kunnanvaltuusto, joka päättää kunnan tärkeistä asioista, kuten taloudesta, palveluista ja kaavoituksesta. Kuntavaalit eivät ole niin vahvasti puoluevaalit kuin esimerkiksi eduskuntavaalit ovat. Kuntapäättäjät tekevät päätöksiä arkisista asioista kuten liikunta, koulutusasiat, kaavoitus ja lähipalvelut. Kaikki ovat asukkaan kannalta oleellisia asioita. Siksi olen mukana kuntapolitiikassa ja haluan olla jatkossakin. 

Kuntavaalit ovat siis todella tärkeä ja merkittävä asia jokaiselle Kaarinalaiselle. Alla on vähän tietoa Kaarinan kuntavaaleista viimeisimmissä kuntavaaleissa. 

Täältä saat hyvää tietoa Kaarinan osalta viime kuntavaaleissa, klikkaa tästä. Alla on muutama kuva Kaarinan tuloksista viime vaaleissa.

Olen päättänyt lähteä ehdolle seuraavissa kuntavaaleissa Kaarinassa

Tulin itse valituksi viime kuntavaaleissa Kaarinassa. Olen todella otettu ja tyytyväinen siitä. Olen uppoutunut kunnallispolitiikkaan ja haluan jatkossakin tehdä kuntapolitiikkaa nimenomaan Kaarinassa. Minun poliittiset tahtotilat ja asiat joita edistän ovat edelleen samat. Lue täältä lisää minun poliittisista näkemyksistä.

Viimeisimpien kuntavaalien tulokset minun kohdaltani voit lukea täältä. Olen valmis tuleviin kuntavaaleihin ja otan mielelläni vastaan apua vaalitekemiseen. 

Haluatko sinä lähteä mukaan tekemään kanssani kuntavaalikampanjaa?